×

Oma huone on kirjallisuusmedia, jossa tarkastellaan kirjoja, kulttuuria ja kirjoittamista tuoreista ja kiinnostavista näkökulmista. Sivustoa ja podcastia luotsaavat toimittajat Anniina Nirhamo ja Ulla Lehtinen.

Sally Rooneyn kirjaan perustuva Normaaleja ihmisiä oli sekä Ullan että Anniinan yksi tänä vuonna eniten odottamista televisiosarjoista. Katsoimme molemmat sarjan ja päätimme jakaa kaikille keskustelun, jonka kävimme sarjan pohjalta.

Sally Rooneyn kirjaan perustuva televisiosarja Normaaleja ihmisiä (katsottavissa Yle Areenassa) kertoo Connellista ja Mariannesta, jotka käyvät samaa koulua pienessä irlantilaisessa kylässä. Connell on suosittu urheilija, Mariannea kiusataan ja pidetään kummallisena. Connellin äiti Lorraine käy Mariannen kotona siivoamassa.

Eräänä iltapäivänä, kun Connell on hakemassa äitiään töistä, Marianne tunnustaa Connellille, että hän pitää Connellista. Pari tempautuu intohimoiseen on-off-suhteeseen, jota seurataan läpi parin yliopistovuosien.

HUOM! Seuraava keskustelu sisältää paljon juonipaljastuksia sarjasta!

Lue myös Anniinan arvio Sally Rooneyn kirjasta Keskusteluja ystävien kesken


Kuva: Yle Kuvapalvelu

"Tää oli täydellinen just näin!"

Anniina: Mä oon jo niin oottanut, että saat tän katsottua, niin päästään juttelemaan! Tykkäsitkö enemmän kirjasta vai sarjasta? Kumpi päähenkilöistä tuli sulle läheisemmäksi? Oliko henkilöt sun mielestä samanlaisia kuin kirjassa? Aukesiko joku juttu eri tavalla tai jäikö susta jotain olennaista puuttumaan?

Ulla: Mä katsoin sarjan tänään aamulla loppuun ja mun ensimmäinen ajatukseni oli: toivottavasti tästä ei tehdä toista kautta! Tää oli täydellinen just näin! Mä luin kirjan englanniksi viime syksynä ja kuuntelin kirjan suomeksi äänikirjana tänä keväänä, joten tarina on mulle ennestään tosi tuttu. Sarja mukailee kirjaa hurjan uskollisesti, mikä ei sinällään ole ihme, kun Sally Rooney itse on ollut käsikirjoittamassa sarjaa.

En osaa sanoa, tykkäsinkö sarjasta vai kirjasta enemmän. Kirjassa nautin siitä, miten tarkasti ja intensiivisesti Connellin ja Mariannen ajatuksia ja tunteita kuvattiin. Sarja oli siltä osin aukkoisempi, mikä toisaalta jätti katsojalle ihanasti varaa tulkita (huh, juuri tajusin: onneksi tässä ei ollut mitään karmeita voiceovereita ilmaisemassa päähenkilöiden ajatuksia!).

Samalla valtasuhteet korostuivat ihan erilaisella tavalla, kun kohtauksia ei kehystetty päähenkilöiden ajatuksilla. Kun Connell ensimmäisessä jaksossa Mariannea suudeltuaan sanoo "älä kerro tästä kellekään koulussa", Connellin sanat tuntuu äärimmäisen kylmältä ja tylyltä, mikä täydellisellä tavalla korostaa tilanteen kylmyyttä ja ongelmallisuutta.

Myös sarjan upea estetiikka, hitaan viipyilevät katseet ja kauniit lähikuvat teki tästä ihanaa katsottavaa! Ehkä mä tuohon kirja vs. sarja -kysymykseen totean vain, että sarjassa korostuu eri asiat kuin kirjassa ja molemmat on hurjan taitavasti tehtyjä!

Anniina: Kyllä, mä rakastin tuota viipyilevyyttä, hitautta ja hiljaisia kohtauksia. Toisaalta ne, jotka eivät ole lukeneet kirjaa, eivät ehkä ymmärrä niiden hienoutta? Connell vaikuttaa sarjassa kyllä paljon enemmän mulkulta kuin kirjassa, varmasti juuri tuosta syystä. Mutta myöhemmin Connell on musta kyllä oikein rakastettava.

Mä itse asiassa tykkäsin sarjasta jopa enemmän kuin kirjasta! Saattaa myös johtua siitä, että olen lukenut kirjan ainoastaan englanniksi, jolloin mulle teos jää aina vähän etäämmälle kuin suomeksi luettuna. Ja filmatisoinnissa on kuitenkin kaikki se audiovisuaalisuus, jotka hyvin tehtynä syventää tarinaa ja vie sen uudelle tasolle.

Tästä lukukokemuksesta on aika tasan vuosi, joten olin yllättynyt myös siitä, että muistin suurimman osan tapahtumista. Ainoastaan se Italia-kohtaus oli unohtunut, sen sijaan se sekottui mun mielessä tosi paljon Rooneyn toisen kirjan tapahtumiin, joissa myös ollaan huvilalla Etelä-Euroopassa.

Ulla: Italia-kohtaus on yksi mun suosikeistani kirjassa! Se toimi myös erinomaisesti sarjassa. Italian paahde, huvila, tunnelman sähköistyminen ja vihamielisyyden yltyminen riidaksi oli tehty musta tosi hyvin.

Ja rakastin Italia-jakson loppua, jossa Connell ja Marianne seisovat vierekkäin katsomassa taulua museossa! Vitsit miten vahva tunnelma siinä kohtauksessa on! Se myös tavallaan alleviivaa sitä, miten erilainen Connellin ja Mariannen suhde on esimerkiksi Jamien ja Mariannen suhteeseen verrattuna: Marianne ja Connell voivat vain seisoa taulun ääressä sanattomina ja se hetki on heille merkityksellinen ja tärkeä.

Anniina: Rakastin myös sitä kohtaa, jossa ne syö jäätelöä ja puhuu etuoikeuksista! Olinkin vähän ehtinyt kaivata sitä luokkaeron käsittelyä mukaan.

Ulla: Joo, se on mustakin hurjan hyvä kohtaus!

Kuva: Yle Kuvapalvelu

"Miten Marianne jatkuvasti päätyy näin hirveiden miesten kanssa yhteen?"

Anniina: Sekä kirjassa että sarjassa mulle kävi samalla tavalla: Marianne jäi selvästi etäisemmäksi kuin Connell, jotenkin mun oli vaikea päästä sisään Marianneen.

Ulla: Mä oon sekä katsojana ja lukijana sellainen, että samaistuttavuus ei oo jollain tavalla ensisijainen asia, jonka kautta tulkitsen hahmoja. Musta Marianne on upea henkilö sitä kautta, miten sen on samanaikaisesti niin vahva ja rikki ja se saa olla molempia.

Tykkään hurjan paljon siitä, miten kolmosjaksossa kun Connell heittää jonkun huonon läpän kyltymättömyydestä, Marianne vain katsoo häntä kylmästi ja toteaa, ettei tajunnut vitsiä. Tää oli mulle tärkeä sitä kautta, miten ainakin itsestäni oon huomannut, että joskus nauran huonoillekin vitseille, etten vaikuttaisi "kylmältä" tai "tylyltä". Mutta kaikin tavoin loukattu Marianne osoittaa ilmeettömyydellään sen, että joskus se, että ei naura, on yksinomaan vahvuutta. Tästä haluaisin ottaa mallia! En ymmärrä läheskään aina, miksi Marianne toimii niin kuin toimii, mutta ehkä juuri siksi Marianne on musta kiinnostavampi henkilö.

Tästä halusinkin puhua sun kanssa. Miten sä tulkitset sen, että Marianne pyytää miehiä, joiden kanssa on suhteessa, lyömään ja dominoimaan itseään seksin aikana? Kumpuaako se jostakin arvottomuuden tunteesta ja kokeeko Marianne, ettei ansaitse parempaa kohtelua? Vai onko se jotakin, mistä hän oikeasti nauttii?

Anniina: Joo en mäkään ajattele, että henkilöihin tarvitsee välttämättä samaistua, mutta arvotan sitä kyllä paljon sekä luku- että katselukokemuksessa. Sitä, että pääsen jollain tasolla henkilön pään sisään, mutta se on eri asia kuin että pitäisi henkilöstä tai pitäisi sitä itsensä kaltaisena. Jokin Mariannessa vähän ärsytti mua, varsinkin kirjassa. Tuo on kyllä osuvasti kuvattu, että hän on samaan aikaan vahva ja rikki. Ehkä se vahvuus tuli sarjassa paremmin esiin.

Mä en usko, että Marianne oikeasti nauttii siitä sado-masokismista, vaan hänellä on tarve miellyttää ja kokemuksia miehistä, jotka haluavat sitä. Onhan Marianne muutenkin tosi alistuva ja sanoo moneen otteeseen, että tekisi mitä tahansa Connell haluaa. Marianne alistuu myös veljensä kiukutteluun ja halveksuntaan, äiti on vielä alistuneempi. Edesmennyt isä on ollut myös väkivaltainen. Mariannen ja Connellin suhde on erilainen kuin Mariannen muut miessuhteet ja tulkitsen, että se on aidompaa.

Ulla: Noin mäkin Mariannea tulkitsen! Väkivaltainen lapsuudenkoti ja heikko omanarvontunto ajaa Mariannen huonoihin suhteisiin. Koko kuviossa on myös jotain, mitä en ihan vielä tavoita ja jollain tavalla tuntuu liian helpolta sanoa, että väkivaltainen lapsuus niin yksioikoisesti vaikuttaa Marianneen.

Toisaalta onhan myös Connellin ja Mariannen suhteen alku koulussa alistava ja nöyryyttävä siinä mielessä, että suhde oli pidettävä salassa, koska Connell ei halua koulukavereiden saavan tietää siitä. Jossain kohtaa sarjaa katsoessani jäin miettimään, että miten Marianne jatkuvasti päätyy näin hirveiden miesten kanssa yhteen.

Connell on lopulta ainoa kunnollinen tyyppi, mutta se kasvaa siihen kunnollisuuteen menetettyään Mariannen kerran. Ja Connellissa on alusta asti herkkyyttä, joka mahdollistaa sen, että se ymmärtää, miten paskamaisesti kohteli Mariannea. Sama herkkyys puuttuu Garethista, Jamiesta ja Lukasista.

"Kaikki siinä on jotenkin niin tunnistettavaa"

Anniina: Musta tässä sarjassa on ihan mieletöntä näyttelijäntyötä. Mieleenpainuvin kohtaus oli musta se, kun Connell menee ensimmäistä kertaa psykologille. Kaikki siinä on jotenkin niin tunnistettavaa ja se oli tosi hienosti tehty kohtaus.

Ulla: Samaa mieltä näyttelijäntyöstä! Ja rakastan sitä, että Normaaleja ihmisiä käsittelee myös mielenterveysongelmia. Mua masennusjaksossa puhutteli ehkä eniten se, että Ruotsissa vaihdossa oleva Marianne ja Connell jättävät Skypen auki, kun Connell menee nukkumaan, koska Connell ei halua lopettaa puhelua. Se, miten yhteyttä toiseen ihmiseen voi kokea myös teknologian kautta ja se, että toinen ihminen on hereillä silloin, kun itse herää ja se tuntuu hyvältä, näyttäytyi tosi kauniina varsinkin näin koronakevään jälkeen.

Mä en pysty sanomaan vaan yhtä mieleenpainuvinta kohtausta. Yksi mun suosikeistani on kolmosjaksossa, kun Connell piiloutuu vessaan koulukavereiden vihjailtua, onko hänellä ja Mariannella suhde, korostuu mun mielestä upealla tavalla se häpeän pelko, jota Connell koulussa kokee Mariannesta.

Samassa jaksossa, kun Lorraine kuulee, että Connell aikoo viedä tanssijaisiin Rachelin eikä Mariannea, sai mut rakastumaan Lorraineen. Kertakaikkisen upea äitirepresentaatio, voidaanko puhua siitä, miten upeasti Lorraine on sarjassa kuvattu?! Ja ylipäänsä sen jakson loppu, kun Connell lähtee tanssiaisista tajuttuaan, että on pilannut kaiken – mulla ei ees oo sanoja kaikille niille tunteille, joita koin sitä katsoessani!

Anniina: Lorrainella ja Connellilla on kyllä mieletön suhde. Se kohtaus, missä Connell sanoo jotain että "haluatko itse että sinua muistutetaan koko ajan nuoruudessasi tekemistä virheistä" ja Lorrainne vastaa siihen niin lämpimästi, että "rakas, sinä olet se virhe!" Vaikka pidin vähän epäuskottavana sitä, että Lorraine alkoi raivota Connellille tanssiaisparista, olihan se mahtavaa. Ja myöhemmin Lorraine oli tosi ihana, kun kutsui Mariannen heille jouluksi ja se, miten hän ylipäätään Marianneen suhtautui.

Ulla: Mua nauratti tuo sama "rakas, sinä olet se virhe!" -kohta! Mä taas en pitänyt epäuskottavana sitä Lorrainen raivoa tanssiparista. Tulkitsen, että Lorrainen tulistumisen taustalla on esimerkiksi kokemukset Connellin isän kanssa. Connellin isästähän ei kerrota juuri mitään ja rivien välistä oon tulkinnut, että kyseinen tyyppi ei ole kohdellut Lorrainea mitenkään kauhean mukavasti. Rakastin sarjassa juuri tuota, että Lorraine on Mariannea kohtaan niin hyväntahtoinen ja rakastava, kun Mariannen oma perhe on niin vinoutunut ja kylmä.

Tässä sarjassa onnistuttiin mun mielestä kuvaamaan perheväkivaltaa ehkä onnistuneemmin kuin kirjassa. Se, että veli pakottaa Mariannen kävelemään vesisateeseen tai puristaa saippuavedet sienestä Mariannen otsatukalle, kuvaa upean hienovaraisesti veljen tyranniaa ja osoittaa, että perheväkivalta voi koostua "pienistä" asioista, mutta kyse on väkivallasta kaikki tyynni. Tai se, että veli pelkää, miten Marianne käyttäytyy yökerhossa, koska siellä on hänen tuttujaan ja hän pelkää, että Marianne nolaa hänet, kuvaa hienosti ikiaikaista ajatusta siitä, miten perheen miehen kunnia on olennaista ja nainen voi omalla käytöksellään pilata koko perheen maineen.

Anniina: Kyllä, se oli tosi hienovaraisesti kuvattu ja rakennettu. Koko ajan oli sellainen olo, että mikä tuota perhettä vaivaa ja se paljastuu tosi pikku hiljaa (ainakin jos ei olisi lukenut kirjaa ja tiennyt)!

Kuva: Yle Kuvapalvelut

"Fyysinen vetovoima on se, mikä niitä vetää yhteen"

Ulla: Tässä sarjassa oli myös tosi paljon seksiä ja pitäisi varmaan puhua siitäkin jotain. Sarjan alkupuolella mua pelotti, että sarja lipsuisi pelkäksi panemiseksi, koska kirja on niin paljon kaikkea muutakin kuin seksiä. Onneksi tässäkin tavoitettiin monia niistä nyansseista, jotka on kirjassa olennaisia, muun muassa luokkaero, mutta se jäi kuitenkin ehkä jollain tavalla kaiken muun varjoon.

Anniina: Haha, joo. Episodin mukaan sarjassa on seksiä 44 minuuttia. Se korostuu varsinkin niissä ensimmäisissä jaksoissa, mutta mä tulkitsen sen niin että se on niiden tapa kommunikoida erityisesti aluksi. Fyysinen vetovoima on se, mikä niitä vetää yhteen. Oikein huvitti, kun jossain vaiheessa Connell sanoo, ettei voi puhua kenellekään muulle samalla tavalla kuin Mariannelle. Eihän ne juuri puhuneet, panivat vaan. Jotain kertoo myös se, että kohtaukset, joissa ne harrastaa seksiä joidenkin muiden kanssa, on ihan erilaisia.

Mäkin jäin kaipaamaan vähän enemmän juuri tuon luokka-asian käsittelyä. Muutenkin sarjasta tietysti jää puuttumaan osa kirjassa kerrotuista asioista, tunteista ja ajatuksista. Ei kuitenkaan jäänyt sellaista oloa, että olisin halunnut jotain tehtävän toisin. Mutta suosittelen silti kaikkia lukemaan ensin kirjan, ja fiilistelemään sarjaa sen jälkeen!

Ulla: Koska sarjassa on musta niin paljon hyvää, siellä ehkä jollain tavalla korostuu ne muutamat asiat, jotka on musta ongelmallisia. Tai ehkä yliopisto on vaan pilannut mut ja analysoin kaikki representaatiot miljoonaan kertaan ja löydän niistä aina jotain parantamisen varaa. Jäikö sua häiritsemään mikään asia sarjassa?

Anniina: En kyllä kiinnittänyt huomiota mihinkään ongelmalliseen. Mun yliopistoajoista on varmaan jo liian kauan, heh. Kerro, mikä sua häiritsi?

Ulla: Sellaiset pienet asiat. Esimerkiksi se, että parissakin kohtaa korostettiin sitä, että Jamie ei ole kovin pitkä, ja kasijaksossa Marianne ja Connell jopa naureskelevat Jamien pituudelle. Maskuliinisuus ei ole sidottu pituuteen tai kokoon ja turhautti, että sarjan henkilöt ylläpitää käsitystä siitä, että näin olisi (vaikka Jamie on mulkku jätkä, tämä ärsytti yleisellä tasolla). Ja seiskajaksossa mua ärsytti, että Connell ilmestyi Mariannen isän muistomessuun, vaikka Marianne oli sanonut, ettei hän halua Connellia sinne. Taas toistuu tää kuvio, että mies muka jotenkin mystisesti tietää naista paremmin, mitä tämä haluaa.

Seksin suhteen mua ärsytti yhdyntäkeskeisyys. Mutta yhdyntäkeskeistähän seksi on myös kirjassa, että ehkä se tulee suoraan sieltä. Kuutosjaksossa toivoin, että siinä olisi ollut Mariannella ja Connellilla menkkaseksiä ja olin pettynyt, kun ei ollut! Mutta siis kokonaisuudessaan tässä sarjassa oli 97 % hyvää ja 3 % kritisoitavaa, ja tästähän me on puhuttu aikaisemminkin ainakin Oma huone -podcastin feminismijaksossa: yksi teos ei voi uudistaa kaikkia representaatioita, jotka maailmassa on vinksallaan.

Anniina: No nyt kun sanot, kiinnitin myös huomiota noihin ihan samoihin asioihin, mutta ei nähtävästi häirinnyt niin paljon että olisi jäänyt mieleen. Eniten ärsytti tuo, kun Connell meni sinne messuun!

Ulla: En ymmärrä, miksi se oli käsikirjoitettu niin. Kirjassahan Marianne nimenomaan haluaa Connellin mukaan ja ne menee yhdessä sinne. Kai se oli muutettu, jotta Connellin maagista kykyä ymmärtää Mariannea päästiin korostamaan. Se vaan tuntui jotenkin kertakaikkisen väsyneeltä keinolta.

Eniten ehkä tykkäsin sarjassa estetiikasta, valtasuhteiden kuvauksesta ja totta kai Mariannen ja Connellin suhteen kehittymisestä. Rakastin sitä, miten tunteita ja ajatuksia kuvattiin. Vaikka paljon kirjassa esitetyistä ajatuksista jäi pois, aukkoisuus toimi tässä mielettömän hyvin.

Lisäksi pidin siitä, miten moninaisen näköisiä sivuhenkilöitä sarjaan mahtui. Esimerkiksi se, että Joanna, Mariannen paras ystävä yliopistossa, on ylipainoinen, tuntui merkitykselliseltä. Yleensä ylipainoiset henkilöt saavat sarjoissa koomisen sidekickin roolin, mutta tässä sarjassa ylipainoinen ihminen kuvattiin älykkäänä ja ihanana ystävänä.

Millaisia ajatuksia sarja herätti sinussa? Kerro kommenteissa tai laita meille viestiä vaikka Instagramissa @omahuonepodcast.
Twitterissä kyseltiin pari viikkoa sitten vinkkejä lasten- ja nuortenkirjoista, joissa on monenlaisista etnisistä taustoista tulevia henkilöitä. Keksin äkkiseltään vain kourallisen tällaisia kirjoja. Tämä tuntui järkyttävältä. Siksi päätin koostaa listan suomenkielisistä lasten- ja nuortenkirjoista, joissa on rodullistettu päähenkilö. 

Uskon, että tarvitsemme kirjallisuuteen monenlaisia päähenkilöitä. Viime viikkoina käynnissä olleet poliisiväkivaltaa vastustavat protestit ja keskustelu rasismista ovat saaneet tämän ajatuksen vahvistumaan. Jotta seuraavat sukupolvet ymmärtäisivät, että kaikenväriset ja -näköiset ihmiset ovat yhtä arvokkaita ja kaikenväristen ihmisten tarinoilla on väliä, me tarvitsemme myös kirjoja, joissa aktiivisina toimijoina on ihmisiä aivan kaikenlaisista etnisistä taustoista.
Rodullistaminen = Rodullistaminen on sosiaalinen prosessi, jossa valta-asemassa olevat liittävät yksilöön tai ihmisryhmään ennakkoluuloja etnisen taustan, uskonnon ja/tai ihonvärin perusteella. (fem-r.fi/sanasto)
Rodullistettu lapsi on harvinainen päähenkilö niin suomenkielisessä lasten- kuin nuortenkirjallisuudessakin. Suomessa ei ole tutkittu, kuinka paljon lasten- tai nuortenkirjallisuudessa on päähenkilöinä rodullistettuja henkilöitä, mutta jotakin osviittaa antaa brittiläisen Centre for Literacy in Primary Educationin (CLPE) vuonna 2017 tekemä tutkimus.

Tutkimuksen mukaan vain yhdessä prosentissa kaikista Iso-Britanniassa vuoden aikana julkaistuista lastenkirjoista, joita oli yli 9000, oli päähenkilönä poc-lapsi (person of colour). Sivuhenkilönä poc-lapsia oli neljässä prosentissa julkaistuista kirjoista. Kun tilanne on Britanniassa tämä, se on oletettavasti Suomen kustannuskentällä vielä onnettomampi.

Kuva: Ulla Lehtinen

Alle olen koonnut listaa suomenkielisistä lasten- ja nuortenkirjoista, joissa on rodullistettu päähenkilö. Osassa listaamistani kirjoista rasismi ja sorto ovat keskeisiä teemoja, osassa nämä eivät nouse merkittäviksi teemoiksi. Ajattelen, että molemmanlaisilla kirjoilla on paikkansa tässä listassa. On tärkeää oppia, miten kaameaa rasismi on. Kuitenkin on samalla tavalla olennaista, että rodullistettuja ihmisiä kuvataan kirjallisuudessa kaikenlaisissa rooleissa ja konteksteissa.

Osa listan kirjoista on vinkattu minulle Instagramissa ja Twitterissä, enkä ole itse lukenut kaikkia listan kirjoja (vielä). Olen myös karsinut listalta ainakin yhden suomenkielisen lastenkirjan, jossa rodullistetun päähenkilön kuvaus on ongelmallista ja stereotypisoivaa.

Toivottavasti lukulistoista on hyötyä sinulle, joka etsit monipuolista luettavaa! Pidetään korvat auki monenlaisille tarinoille! Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea Chantal-Fleur Sandjonin kirjoittama artikkeli Sankareita haussa: poc-lapset kuvakirjoissa Goethe-instituutin sivuilta.

Lastenkirjoja, joissa on rodullistettu päähenkilö

  • Päivi Franzon & Sari Airola: Muuttolintulapsi (2007, Kirjasampo)
  • Tuula Kallioniemi: Pöllitty pallo (2019, Otava)
  • Johanna Lestelä: Tuikun tärkeä tehtävä (2019, Otava)
  • Johanna Lestelä: Tuikku ja pimeän mörkö (2020, Otava)
  • Jessica Love: Julius on merenneito (2020, Kustantamo S & S)
  • Alex Polan: Pokestop – nappaa varas (2016, readme.fi)
  • Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti heippakamu -sarja (2016–, Otava)
  • Leena Virtanen & Salla Savolainen: Pikku Xing -sarja (2004–2010, Tammi)
  • Sankaritarinoita -kirjat

Nuortenkirjoja, joissa on rodullistettu päähenkilö

  • Tuula Kallioniemi: Kaksoisolennot (2018, Otava)
  • Markku Karpio: Myrskyvaroitus (2008, Otava)
  • Sanna Heinonen: Noland (2018, WSOY)
  • Tuija Lehtinen: Saimi ja Selma (2014–, Otava)
  • Kristina Ohlsson: Hopeapoika (2018, WSOY)
  • Rick Riordan: Olympoksen sankarit -sarja (2011–2014, Otava)
  • Thomas Taylor: Malamanteri (2020, WSOY)
  • Esko-Pekka Tiitinen: Neljän tuulen paita (2016, Aula & Co)
  • Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta-sarja (2018–, Tammi)

Nuorten aikuisten kirjoja, joissa on rodullistettu päähenkilö

  • Randa Abdel-Fattah: Näyttääkö pääni tässä isolta? (2007, Karisto)
  • Elizabeth Acevedo: Runoilija X (2019, Otava)
  • Elizabeth Acevedo: Kaikilla mausteilla (ilmestyy lokakuussa 2020, Otava)
  • Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset (2019, Otava)
  • Tomi Adeyemi: Koston ja kunnian lapset (ilmestyy syksyllä 2020, Otava)
  • K. K. Alongi: Kevätuhrit-sarja (Otava, 2016–2018)
  • Mintie Das: Storm Sisters -sarja (2016–,Tammi)
  • Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous (2018, WSOY)
  • Maurene Goo: Tämä biisi on sinulle (2020, Otava)
  • Magdalena Hai: Kolmas sisar (2018, Otava)
  • Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin (2018, Sanoma)
  • Tahereh Mafi: Rakkaus suurempi kuin meri (2019, Otava)
  • Katharine McGee: Amerikan kuninkaalliset (2020, Otava)
  • J. S. Meresmaa: Mifonki-sarja (2012–2017, Karisto & Myllylahti)
  • Juuli Niemi: Et kävele yksin (2016, WSOY)
  • Elina Rouhiainen: Väki-trilogia (2017–2020, Tammi)
  • Rainbow Rowell: Eleanor & Park (2016, Viisas elämä)
  • Rainbow Rowell: Viimeinen ilta – Pumpkinheads (ilmestyy elokuussa 2020, Otava)
  • Nic Stone: Kolme on parillinen luku (2019, WSOY)
  • Marja-Leena Tiainen: Kahden maailman tyttö (2013, 2011)
  • Angie Thomas: Viha, jonka kylvät (2017, Otava)
  • Angie Thomas: Mun vuoro (2020, Otava)
  • Seita Vuorela: Lumi (2016, WSOY)
  • Nicola Yoon: Kaikki kaikessa (2017, Tammi)
  • Nicola Yoon: Aurinko on tähti (2019, Tammi)
Lue myös Anniinan kokoama kirjavinkkilista antirasistisesta nonfiktiosta ja fiktiosta.

// Listaa täydennetty 9.6.2020 Twitterissä saaduilla kirjavinkeillä! Kiitos kaikille kirjoja vinkanneille!

Kuva: Anniina Nirhamo

Minkä kirjan sinä lisäisit listalle? Kerro kommenteissa tai laita viestiä Instagramissa @tarinannuppuja tai @omahuonepodcast!


Onko tässä rasismin Me too? Tämä kysymys ja toive on ollut ilmoilla tällä viikolla, kun George Floyd'n väkivaltainen kuolema ja Black Lives Matter -liike on nostanut rasismin laajasti keskusteluun. Listasimme kasan suomalaista ja suomeksi käännettyä kirjallisuutta, jonka kautta voi sivistää itseään aiheesta!

Yhdysvalloissa keskustelu tuntuu keskittyvän (ymmärrettävästi) erityisesti mustien kokemaan rakenteellisen rasismiin, kun taas Suomessa oman tuntumani mukaan puhutaan kaikkien rodullistettujen ihmisten kohtaamasta rasismista.
Musta – Viittaa ihmisiin jotka ulkoisesti mielletään afrikkalaistaustaisiksi. Afrikkalaistaustaisilla viitataan tässä yhteydessä Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan. (fem-r.fi/sanasto)
Rodullistaminen – Rodullistaminen on sosiaalinen prosessi, jossa valta-asemassa olevat liittävät yksilöön tai ihmisryhmään ennakkoluuloja etnisen taustan, uskonnon ja/tai ihonvärin perusteella. (fem-r.fi/sanasto)
Eri maissa rasismilla on erilainen historia, jonka vuoksi keskustelukin on erilaista. Tähän listaukseen tein rajauksen niin, että valitsin suomalaisten kirjailijoiden teoksia ja sen lisäksi pääasiassa mustien kirjailijoiden teoksia. Mukana on afroamerikkalaisia kirjailijoita sekä eri puolilta Afrikkaa tulevia kirjailijoita.

Lista ei ole mitenkään kaikenkattava, joten päivitän sitä parhaani mukaan. En ole myöskään itse lukenut näitä kaikkia teoksia, vaan suurin osa tuolta fiktion puolelta on vasta lukulistallani.

Nonfiktiota rasismista ja feminismistä

  • Koko Hubara: Ruskeat Tytöt
  • Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen
  • Maryam Abdulkarim ja Eveliina Talvitie: Noin 10 myyttiä feminismistä
  • Roxane Gay: Bad Feminist
  • Michelle Obama: Minun tarinani
  • Trevor Noah: Laiton lapsi
  • Malcolm X: Malcolm X
  • Marshall Frady: Martin Luther King Jr.

Aikuisille suunnattua fiktiota

  • Colson Whiteheadin teokset: Nickelin pojat & Balladi John Henrystä
  • Ta-Nehisi Coates: Vesitanssija
  • Yaa Gyasi: Matkalla kotiin
  • Toni Morrisonin teokset: mm. Minun kansani, minun rakkaani ja Sinisimmät silmät
  • Alice Walkerin teokset: Häivähdys purppuraa & Meridian
  • James Baldwinin teokset, kuten Mene ja kerro se vuorilla
  • Taiye Selasi: Ghana ikuisesti
  • Chimamanda Ngozi Adichien teokset: mm. Puolikas keltaista aurinkoa & Kotiinpalaajat
  • Petina Gappahin teokset, ainakin Pimeydestä loistaa valo
  • Kayo Mpoyi: Virtaavan veden sukua
  • Chigozie Obioma: Kalamiehet
  • Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja
  • Nura Farahin teokset: Aavikon tyttäret & Aurinkotyttö
  • Nadha Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha

Lue myös Ullan teksti suomenkielisistä lasten- ja nuortenkirjoista, joissa on rodullistettu päähenkilö. YA-lukuvinkkejä löytyy myös bookstagram-tililtäni @anniinasbooks.

Minkä kirjan pitäisi ehdottomasti olla tällä listalla? Kommentoi alle!

Juttua päivitetty viimeksi 8.6.2020.

Haluaisitko oppia tekemään maagisia kirjasisältöjä Instagramiin? Me kirjoitimme käsikirjan kaikille bookstagramista kiinnostuneille yhdessä Bibbidi Bobbidi Book -kirjablogin Minnan ja Lauran kanssa! Sähköinen Kirjagrammaajan käsikirja on nyt ilmestynyt!

Aami-kollektiivin julkaisemasta Kirjagrammaajan käsikirjasta löytyy yli 30 sivua vinkkejä oman bookstagram-tilin ylläpitämiseen. Kirjassa pohditaan muun muassa seuraavia asioita:

  • Miten otetaan täydellinen flatlay-kuva? 
  • Mitkä ovat parhaat puhelinsovellukset kuvien editoimiseen? 
  • Miten hashtageja käytetään ja miten ne voivat auttaa uusia ihmisiä löytämään kuvasi? 
  • Miksi bookstagramissa kaikki näyttää samalta? 
  • Miten kirjoitetaan täydellinen kirja-arvio? 
  • Miten arvostelukappaleet merkitään kuviin oikein ja miksi se on tärkeää?
Käsikirja sopii sinulle, jos olet jo perustanut kirjatilin ja haluat kehittyä bookstagrammaajana, jos vasta mietit bookstagram-tilin perustamista tai mikäli olet kiinnostunut ilmiöstä ja haluat sukeltaa syvemmälle sen maailmaan. 

Sähköisen Kirjagrammaajan käsikirjan voi ostaa Etsystä hintaan 9,90 euroa. Käy lataamassa myös Aami-kollektiivin nettisivuilta ilmainen pdf, jossa annetaan neljä vinkkiä, miten oman bookstagram-tilin voi viedä seuraavalle tasolle


Jos luet käsikirjan, haluamme ehdottomasti kuulla, millaisia ajatuksia se herättää! Voit antaa palautetta esimerkiksi Instagramissa käyttämällä tägiä #kirjagramkäsikirja. Muista tägätä @aamikollektiivi julkaisuun!


Kirjoittamisesta ja julkisuudesta uudessa podcast-jaksossa kanssamme keskustelee kirjailija Antti Rönkä.

Miten ammatikseen kirjoittava ihminen suhtautuu julkisuuteen? Miten suhtautua kirjoista ja lehtiteksteistä saatuun palautteeseen? Pääseekö kirjailija puhumaan mediassa myös kirjoistaan vai ovatko toimittajat kiinnostuneita ainoastaan kirjailijan elämän varrella sattuneista kriiseistä?
Suomessa on kaksi tietä kirjailijatähteyteen: julkisuus ja tv tai kirjallisuuspalkinnot. – Antti Rönkä
Uudessa Oma huone -podcastin jaksossa kirjailija Antti Rönkä pohtii julkisuutta kaunokirjallisuutta kirjoittavan näkökulmasta ja podcastin juontajat Anniina Nirhamo ja Ulla Lehtinen toimittajan työn näkökulmasta. 
Onhan kirjoittamisessa se hirveä ristiriita, että pelkää sitä, että kukaan ei lue kirjoitettua tekstiä – ja sitä, että joku lukee. – Anniina Nirhamo
Jaksossa Antti paljastaa, miksi on tullut allergiseksi autofiktion käsitteelle, Anniina kertoo, miksi seuraa vain harvoja ja valittuja kirjailijoita instassa ja Ulla pohtii, miltä tuntuu, kun kirjailija kommentoi kirja-arvostelua bookstagramissa.
Kaikki luova tekeminen on niin henkilökohtaista, että kaikki palaute, jota siitä saa, on aina yhtä kivuliasta kuultavaa – tai ihanaa, riippuen siitä, millaista palautetta saa. – Antti Rönkä

Jakson vieraana on kirjailija Antti Rönkä

Antin koskettavan, koulukiusaamisesta kertovan esikoiskirjan Jalat ilmassa (Gummerus, 2019) julkaisuoikeudet myytiin juuri ranskankielisiin maihin. Tänä keväänä ilmestyi myös Antin ja hänen isänsä Petri Tammisen kirjeenvaihtokirja Silloin tällöin onnellinen (Gummerus).

Esikoiskirjansa julkaisemisen jälkeen Antti on puhunut kirjoistaan lukuisissa lehtihaastatteluissa, aamutelevisiossa ja radiossa ja esiintynyt monissa tapahtumissa puhujana. Miltä tuntuu, kun kirjailija nykäistään kirjoituskammiostaan keskelle mediamyllytystä?

Kuuntele jakso alta, Spotifysta, iTuneista tai Acastista!




Kirkkaat nuorten kirjailijoiden äänet nousevat esiin kiinnostavimpina kevään uutuuskirjojen joukosta. Luvassa on myös taidokasta nuortenkirjallisuutta ja koskettavaa nonfiktiota. 

Kirjakevät on jo pitkällä, mutta halusin silti nostaa esiin kustantamoiden katalogeista muutaman kiinnostavan teoksen. Näitä teoksia kärkyn kirjastoista, enkä malta odottaa, että pääsisin jo upputumaan niiden sivuille! Löytyykö poimintojeni joukosta kirjoja, jotka ovat herättäneet sinun mielenkiintosi?

Kotimainen fiktio

Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa (Gummerus)

Esikoiskirjailijan teoksessa on maagisen realismin piirteitä ja omintakeinen opetusluuranko, joka seuraa Alvar-poikaa kotiin. Tämä kuulostaa niin ihanan oudolta, että odotan kirjaa sydän pamppaillen! Kustantajan katalogissa vielä kehutaan teosta "karunkauniiksi ja kielellisesti taitavaksi". Mitä muuta voi ihminen kirjalta toivoa? 

Johannes Ekholm: Planet For Fun (Otava) 

"Energiajuomia, anarkismia, aseteollisuutta ja auringon sammumista käsittelevä mysteeri johdattaa lukijan salaliittojen syövereihin", lukee kustantamon katalogissa, ja olen myyty. Teoksessa on kuulemma myös murhaa selvittävä naistenlehden toimittaja, okkultistinen rikollisjärjestö ja salanimellä julkaistu Finlandia-palkittu kirja. Mielettömän kiinnostavia elementtejä.

Jyri Vartiainen: Kolme kesää (Teos)

Missä kulkevat lasten ja aikuisten maailmojen väliset rajat? Kustantamon katalogin mukaan Vartiainen tutkailee teoksessaan muun muassa "lasten maagisia tiloja" ja "leikin varjolla syntyvää väkivaltaa". Nämä aiheet kiehtovat siitäkin syystä, että työstän tällä hetkellä gradua, jossa tarkastelen muun muassa väkivallan representaatioita. 

Kuuntele myös Oma huone -podcastin jakso, jossa Jyri Vartiainen pohtii kanssamme korkeakirjallisuuden ja viihdekirjallisuuden välisiä rajanvetoja.

Nuortenkirjallisuus

Angie Thomas: Mun vuoro (Otava) 

Angie Thomasin esikoinen Vihan jonka kylvät (2018) teki minuun suunnattoman vaikutuksen käsittelemällä rasismia ja ennakkoluuloja tuoreella ja voimakkaalla tavalla nuoren tytön näkökulmasta. Uusi teos sijoittuu rap-musiikin maailmaan, mikä ei henkilökohtaisesti kiinnosta kovin paljon, mutta luotan Thomasin vahvoja tunteita herättävän kerronnan ja inhimillisten henkilöhahmojen kantavan tarinaa.

Elina Rouhiainen: Unienpunoja (Tammi)

Vihdoin se ilmestyy! Väki-trilogian kolmas osa on pian täällä. Palan halusta tietää, kuinka maagisia kykyjä omaavalle kaveriporukalle käy tässä urbaanissa fantasiasarjassa! Nyt onkin hyvä hetki käydä lainaamassa Muistojenlukija ja Aistienvartija kirjastosta, mikäli sarjan aiemmat osat ovat vielä lukematta. Tämä on yksi koukuttavimpia kotimaisia YA-kirjasarjoja toviin!

Suzanne Collins: Nälkäpeli – Balladi laululinnuista ja käärmeistä (WSOY) 

Kuka olisi uskonut, että palaamme vielä Panemiin? En minä ainakaan, mutta koska Nälkäpeli-sarja teki minuun suuren vaikutuksen teini-iässä, tämä kirja on pakko lukea. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 64 vuotta ennen Nälkäpeli-sarjan tapahtumien alkua. 

Siiri Enoranta: Kesämyrsky (WSOY) 

Viattomuuden loppu, ruma arvoitus, murha. Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous (2018) voitti ilmestymisvuonnaan Lasten ja nuorten Finlandia-palkinnon ja nousi yhdeksi vuoden suosikkikirjoikseni. Odotukset tämän uutukaisen suhteen ovat myös korkealla.

Nonfiktio

Antti Rönkä & Petri Tamminen (Gummerus)

Isän ja pojan kirjeenvaihtoromaanissa avataan lapsuuden ja aikuisuuden haavat rehellisesti, lempeästi ja avoimesti. Tämä on yksi kevään eniten odottamiani kirjoja, ja useita kiittäviä arvioita on jo näkynytkin kirjablogeissa. Muun muassa Helmi Kekkonen kirjoittaa teoksesta kauniisti Sivulauseita-blogissaan. Kirjan äänikirjaversiokin on juuri ilmestynyt, ja aion kuunnella sen pikapuoliin. 

Maggie Nelson: Jane – Eräs murha / Punaiset osat (Kustantamo S&S)

Maggie Nelsonin täti Jane Mixer murhataan väkivaltaisesti, kun Nelson on lapsi, ja tädin murha varjostaa hänen lapsuuttaan. Kirjassa Nelson tarkastelee tapahtunutta ja pohdiskelee väkivaltaa, kasvamista ja tyttöyttä. True crimea, omaelämäkertaa, runoutta ja dokumentaarisia lähteitä hyödyntävä teos vaikuttaa kokonaisuudelta, jonka äärellä tulen haukkomaan henkeäni. 

Satu Rämö & Hanne Valtari: Unelmaduunarin tilipäivä – 8 askelta ja tienaat tarpeeksi (WSOY)

Rakastin Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa-teosta, joka ilmestyi pari vuotta sitten. Kirjan äärellä oli ihana pohdiskella, miten voisin luoda itselleni työn, jota rakastan. Freelance-työn äärellä herää kuitenkin aina kysymys rahasta. Onkin mahtavaa, että uudessa teoksessa keskitytään juuri rahan ympärille kietoutuviin kysymykseen.


Tänä vuonna kirjoista tehdyt elokuva- ja tv-adaptaatiot tuntuvat räjähtävän käsiin. Niitä on ihan älyttömästi – niin vanhojen klassikoiden uudelleenfilmatisointeja kuin uusista hittikirjoista tehtyjä televisioversioitakin. Listasimme kiinnostavimmat!

Little Women

Yhdysvalloissa jo ensi-iltansa ja Oscar-ehdokkuutensakin saanut Pikku naisia -elokuva tulee Suomen ensi-iltaan 31.1. Odotamme innoissamme uudelleenfilmatisointia tästä klassikosta, jossa näyttelevät muun muassa Emma Watson, Laura Dern, Meryl Streep ja Saoirse Ronan! Pitäisikö lukea kirja pitkästä aikaa uudelleen ennen leffan katsomista..?

Normal People

BBC tuottaa tänä vuonna 12-osaisen tv-sarjan Sally Rooneyn bestselleristä Normal People. Romaani ilmestyy myös suomeksi tänä keväänä Otavalta nimellä Normaaleja ihmisiä. Anniina ja Ulla ovat nauttineet molemmista Rooneyn kirjoista kovasti ja Normal Peoplen traileri vaikuttaa lupaavalta! Mihinköhän suoratoistopalveluun tämä Suomessa tulee? Toivotaan, että tulee!

Lue myös Anniinan arvio Sally Rooneyn kirjasta Keskusteluja ystävien kesken.


Little Fires Everywhere

Celeste Ngn romaaniin perustuvan minisarjan tuottaa Reese Witherspoonin tuotantoyhtiö, joka tuotti myös upean Big Little Lies -sarjan. Anniina näkee sielunsa silmin Reesen pääroolissa täydellisenä perheenäiti Elena Richardsonina, jolla on hieman tarvetta puuttua muiden asioihin...!

Little Fires Everywhere ilmestyi suomeksi Gummeruksen kustantamana viime vuonna nimellä Tulenarkoja asioita. Anniina on tämän Yhdysvalloissa yli miljoona kappaletta myyneen teoksen lukenut eikä ollut siitä kovin vakuuttunut, mutta sarjan toteutus kiinnostaa!

Yhdysvalloissa sarjan pitäisi tulla julki maaliskuussa, saa nähdä koska saamme sen Suomeen ja kuka sitä välittää.

P.S. I Still Love You

Supersöpö teiniromanssi To All the Boys I've Loved Before saa tänä vuonna jatko-osan Netflixissä. Jenny Hanin kirjaan perustuvassa ensimmäisessä elokuvassa päähenkilö Lara Jeanin entisille ihastuksilleen kirjoittamat kirjeet päätyvät vahingossa vastaanottajilleen, vaikka kirjeitä ei ollut koskaan tarkoitus lähettää. P.S. I Still Love You -elokuvassa jälleen yksi Lara Jeanin entinen ihastus ilmestyy hänen elämäänsä. Elokuva on tarkoitus julkaista Netflixissä 12. helmikuuta eli sopivasti juuri ystävänpäivän alla.

Salainen puutarha

Frances Hodgson Burnettin klassikkokirja Salainen puutarha oli yksi Ullan suosikeista lapsena. Kirjassa orpotyttö Mary lähetetään asumaan pelottavan setänsä luo isoon kartanoon, mutta Mary löytää pihasta murattien peittämästä muurista oven, jonka takaa paljastuu mitä ihanin salaisuus. Kun filmatisoinnissa näyttelevät vielä upeat Colin Firth ja Julie Walters, mitä muuta elokuvalta saattaisi toivoa?

Uusi uljas maailma

Aldous Huxleyn dystopiakirja kertoo yhteiskunnasta, jossa muun muassa monogamia, ajatteleminen, yksityisyys, perhe ja historia ovat kiellettyjen asioiden listalla. Kirjasta valmistelee sarjaa uusi Peacock-suoratoistopalvelu, jonka on tarkoitus aueta käyttäjille Yhdysvalloissa heinäkuussa. Sarjan tarkkaa ilmestymisajankohtaa ei ole vielä ilmoitettu.

Kuuntele myös Oma huone -podcastin jakso dystopioista, jotka kiehtovat, pelottavat ja piinaavat. 

Emma

Jane Austenin faneja hemmotellaan, sillä tänä keväänä elokuvateattereihin pelmahtaa taas yksi versio hänen klassikkokirjastaan Emma.

Vaikka Emmasta on vuosien varrella ilmestynyt useita filmatisointeja (viimeisimpänä BBC:n mainio minisarja vuodelta 2009) ja Emmaa on näytellyt niin Kate Beckinsale, Gwyneth Paltrow kuin Romola Garaikin, uusi versio kiinnostaa! Tällä kertaa ystävilleen avioliittoja tehtailevan Emman roolissa nähdään Anya Taylor-Joy. Finnkino on ilmoittanut elokuvan Suomen ensi-illaksi 6.3.2020.

Kuolema Niilillä

Uusi Agatha Christie -filmatisointi saapuu valkokankaille loppuvuodesta. Hercule Poirotin roolissa nähdään taas Kenneth Branagh, joka esitti Poirotin roolin jo Idän pikajunan arvoituksessa (2017). Vaikka Branagh ei ylläkään suorituksellaan ikonisen Poirot-näyttelijä David Suchetin tasolle, tämäkin elokuva kiinnostaa! Luvassa on intohimoa, epäonnista rakkautta ja piinaava häämatka Egyptin maisemissa.

Odotatko sinä erityisesti jotakin kirjaan perustuvaa leffaa tai sarjaa tänä vuonna?



Copyright © Oma huoneCREATED BY ThemeShine